Blogi

Seritatyö lähetti 6.6.2023 seuraavan kannanoton kansanedustajille, jotka ovat tuoneet esille halunsa kiristää seksuaalirikosten rangaistuksia. Kannanotto lähetettiin myös hallituksenmuodostaja Petteri Orpolle, sekä hallitusneuvotteluissa mukana olevien puolueiden puheenjohtajille.

Hyvät vastaanottajat

Iltasanomissa julkaistiin 22.5. juttu otsikolla ”Kokoomus ja perussuomalaiset haluavat kiristää rangaistuksia raiskauksista ja lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista – oikeusministeriöltä täystyrmäys”. Haluaisimme nostaa muutamia huomion arvoisia seikkoja liittyen vasta uudistettuun seksuaalirikoslainsäädäntöön, sekä seksuaalirikollisille ja käyttäytymisestään huolestuneille henkilöille suunnatuista hoito- ja kuntoutuspalveluista.

Oulun ensi- ja turvakoti ry:n ja Vuolle Setlementti ry:n Seritatyössä on jo vuodesta 2015 tehty aktiivisesti työtä seksuaaliväkivallan ennaltaehkäisemiseksi aluksi pilottihankkeena ja hankkeena ja sittemmin omana työmuotonaan. Työssämme tapaamme henkilöitä, joilla on taustallaan seksuaaliväkivallan teko, sekä henkilöitä, jotka ovat huolissaan omasta seksuaalisesta käyttäytymisestään tai kiinnostuksestaan. Asiakastyöhömme kuuluu myös läheistyö. Seritatyössä pyrimme muun muassa vahvistamaan näiden henkilöiden valitsemisen kykyä ja toimintayllykkeiden hallintaa. Pystymme myös tarjoamaan mahdollisuuden anonyymiin asiointiin, joka takaa osaltaan sen, että palveluihin uskalletaan hakeutua oikea-aikaisesti.

Seksuaalirikoslain kokonaisuudistus astui voimaan vuoden 2023 alussa.  Lain uudistuksen myötä aikuisten ja lasten nimikkeet on pääosin eriytetty, sukupuoliyhteyden määritelmää laajennettu ja rangaistuksia ankaroitettu. Tämän lisäksi on tullut uusia rikosnimikkeitä sovellettavaksi. Suojeltavaa oikeushyvää ovat seksuaalinen itsemääräämisoikeus, oikeus koskemattomuuteen ja lapsen oikeus terveeseen kehitykseen. Merkittävä muutos on myös lasta seksuaalisesti loukkaavan kuvamateriaalin hallussapidon ja levityksen (ent. sukupuolisiveellisyyttä loukkaava) siirtyminen rikoslain luvusta 17 lukuun 20. Nyt suojeltava oikeushyvä on yleisen järjestyksen sijaan lasten seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja terve kehitys. Uusi laki on suostumusperusteinen.  Tällä hetkellä meillä ei vielä ole tilastotietoa uuden seksuaalirikoslain vaikutuksista. Kokonaisuudistuksen vaikutuksien arviointi on tulossa vuonna 2027.

Vaikka lain uudistus valmisteltiin huolella, jäi lainsäädäntöä laatiessa huomiotta ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat rikokset kuvamateriaalin osalta. Aiemmin luvun 17 alle kuuluneet rikokset siirtyivät uudistuksessa luvun 20 alle. Tämä on kokonaisuutta ajatellen järkevää ja merkittävä uudistus. Huomiotta jäi kuvamateriaalin käytön kanssa ongelmissa olevat henkilöt, jotka hakevat siitä irtautumiseen apua. Tällä hetkellä tilanne on ilmoitusvelvollisuuden osalta epäselvä ja vastauksia tähän kysymykseen emme ole saanet miltään taholta. Voiko matalan kynnyksen palvelut toimia, mikäli henkilön oma toive on irtaantua laittoman kuvamateriaalin käytöstä ja vapaaehtoinen palveluihin hakeutuminen voi käynnistää heti ensimetreillä rikosprosessin? Miten tämä motivoi hakemaan apua? Miten rangaistusten ankaroittaminen tässä kohtaa auttaa ja ennen kaikkea, ennaltaehkäisee?

Tilastoja tarkasteltaessa voimme havaita, että vuonna 2022 lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä ilmoitettiin 2 380, tämä on 13,9% enemmän kuin edeltävänä vuonna. Määrä on ollut nousujohteinen jo useita vuosia. Alaikäiset seksuaalirikosten tekijöinä on myös kasvanut vuosittain, vuonna 2022 alaikäisiä tekijöitä oli 545. Seksuaalirikoksista uutisoidaan viikkotasolla toistuvasti, jopa runsaasti. Miten tämä heijastelee yhteiskunnan tilaa? Onko seksuaalirikoksista tullut normaali osa elämää? Tarvitsemme kipeästi seksuaalikasvatusta niin lapsille kuin aikuisillekin. Tarvitsemme asennemuutoksen, ymmärrystä suostumuksesta ja tukea ennaltaehkäisevästi. Mihinkään näistä tarpeista ei vastaa rangaistusten koventaminen.

IL:n jutun mukaan ministeriö ehdottaa rangaistusten koventamisen sijaan vapaaehtoisia toimia, kuten seksuaalirikollisille ja käyttäytymisestään huolestuneille tarkoitettuja hoito-ohjelmia. Tämä on erinomaisesti linjassa maamme jo vuonna 2011 ratifioiman Euroopan neuvoston yleissopimuksen lasten suojelemisesta seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan (88/2011) kanssa. Yleissopimuksessa on säädetty ennaltaehkäisevistä interventio-ohjelmista ja toimenpiteistä lausumalla, että henkilöillä, jotka pelkäävät voivansa syyllistyä kyseisen sopimuksen perusteella kriminalisoituun rikokseen, on oltava mahdollisuus päästä tehokkaisiin ennalta ehkäiseviin interventio-ohjelmiin tai -toimenpiteisiin, jotka on suunniteltu rikoksentekoriskin arvioimiseksi ja ehkäisemiseksi. Maininnan arvoinen sopimus on myös Euroopan neuvoston Istanbulin yleissopimus, jonka Suomi ratifioi vuonna 2015. Tässä naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseen pureutuvassa sopimuksessa ratifioineet maat sitoutuvat toteuttamaan tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet ottaakseen käyttöön tai tukeakseen ohjelmia, joiden tarkoituksena on opettaa perheväkivallan tekijöille väkivallatonta käyttäytymistä henkilösuhteissa, jotta väkivallan uusiutuminen saataisiin estetyksi ja väkivaltaisia käyttäytymismalleja muutetuksi. Sopimuksessa tuodaan esille myös sellaisten hoito-ohjelmien toteuttaminen, joilla estetään erityisesti seksuaaliväkivallan tekijöitä uusimasta rikoksiaan.

Tekijöille ja potentiaalisille seksuaaliväkivallan tekijöille tarjottavien palveluiden tärkeys on kattavasti tunnustettu seksuaaliväkivallan ehkäisyssä, niin lastensuojelullisesta, kuin ihmisoikeudellisesta näkökulmasta laajemminkin. Tehokkaat interventio-ohjelmat tulisi siis tarjota henkilöille, jotka pelkäävät syyllistyvänsä seksuaalirikoksiin.  Tällä hetkellä arvokasta ennaltaehkäisevää työtä tekevät järjestöt, joilla on tässä ajassa kova huoli rahoituksensa turvaamisesta. Valtioneuvoston vuonna 2021 julkaisemassa tutkimuksessa Seksuaalirikosten tekijät, tekotilanteet ja ennaltaehkäisemisen mahdollisuudet todettiin seksuaalirikoksia ennaltaehkäisevien hankkeiden toiminnan resurssien turvaamisen olevan järkevää. Tutkimuksessa nostettiin esiin esimerkiksi seksuaalirikoksista sakkorangaistuksella selviävät, jotka saattavat jäädä kokonaan vaille apua ja tukea ilman sekundaaritason palveluiden ohjaamista.

Julkisin varoin kustannetaan toki tälläkin hetkellä Rikosseuraamuslaitoksen taholta kuntoutusta osalle seksuaalirikoksesta tuomituille, mutta tämä kattaa varsin pienen osan tuen tarvitsijoista, ja mikä merkittävintä, näissä tilanteissa ainakin yksi teko on jo tapahtunut. Me Seritatyössä tarjoamme matalankynnyksen apua jo silloin, kun henkilö on vasta huolestunut ajatuksistaan tai esimerkiksi seksuaalisesta kiinnostuksestaan lapsiin ja tarvitsee apua toimiakseen niin, ettei kenenkään rajoja ylitetä. Asiakkaina on myös tuomiotaan suorittavia henkilöitä ja vapautuneita, jotka tarvitsevat laajempaa ja pidempikestoisempaa tukea. Seritatyössä voimme esimerkiksi toteuttaa Uusi Suunta-yksilökuntoutusohjelmaa näiden asiakkaiden kanssa, sekä tarjota ohjelmatyöskentelyä jo oikeuskäsittelyä odottaessa, vapautumisen jälkeen ja myös tapauksissa, joissa asia ei ole rikosoikeudellisesti edennyt. Ohjelmatyöskentelyä voidaan myös tehdä käyttäytymisestään tai kiinnostuksestaan huolestuneiden kanssa.

Tunnistamme työmme kautta, että henkilöt joilla on huoli omasta seksuaalisesta kiinnostuksesta tai käyttäytymisestä, tarvitsevat tukea ja avun piiriin hakeutuminen on maassamme hankalaa. Vain järjestökentällä voi asioida anonyymisti ja palveluntarjoajia on vähän. Tällä hetkellä asiakasryhmien parissa maassamme työskentelevät Seritatyö, Välitä!-seksuaaliväkivaltatyö, SeriE-hanke ja Road-Kohti rikoksetonta elämää-hanke. Me Seritatyössä olemme valmiita jakamaan asiantuntijuuttamme myös kansallisten palveluiden kehittämisessä.

Tarvitsisimmekin aikaa, resursseja ja riittävää tahtotilaa, jotta hoitoketjut ja ennaltaehkäisevä työ kaikessa laajuudessaan pääsisi Suomessakin kestävämpään tilanteeseen. Miten voisimme aidosti ja kestävästi ennaltaehkäistä ja estää seksuaalirikoksia? Sillä kustannuksella, minkä rangaistusaikojen pidentäminen ja jälleen käynnistettävä seksuaalirikoslain säädännön uudistamistyö veisi, saataisiin aikaan mullistavia parannuksia ennaltaehkäisevässä tekijätyössä, seksuaaliväkivaltaa käyttäneiden henkilöiden kuntoutuksessa, hoitopolkujen juurruttamisessa ja palveluiden maantieteellisessä kattavuudessa. Miten rangaistusten koventaminen voisi vähentää uhrien syvää inhimillistä kärsimystä? Mihin sijoitamme kasvavan joukon alaikäisiä tekijöitä? Miten tärkeänä maassamme nähdään se, että voimme tarjota tukea toisten rajoja kunnioittavaan käytökseen?

Yhteistyöterveisin

Seritatyön seksuaaliväkivaltatyön asiantuntijat

Anu Heikkinen ja Minja Lappalainen

Seritatyö julkaisee elokuussa 2023 Minja Lappalaisen kirjoittaman ammattilaisille suunnatun menetelmäoppaan Seksuaalisten rajojen tunnistamisen ja vahvistamisen tueksi. Oppaassa avataan tutkimustietoon pohjautuen seksuaaliväkivallan tekoja tehneiden asiakkaiden, sekä seksuaalisesta kiinnostuksestaan tai käyttäytymisestään huolissaan olevien asiakkaiden tuen tarpeita, kerrotaan hoito- ja kuntoutuspalveluiden tilanteesta maassamme​ ja esitellään harjoituksia, joiden avulla vahvistetaan mm. asiakkaan tiedostamisen ja valitsemisen kykyä​.

Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta haavoittaa yksin Suomessa vuosittain tuhansia henkilöitä, ja tiedämme, että näitä haavoittavia ja traumatisoivia tekoja jää yhä tänäkin päivänä paljon piiloon. Tekojen haavoittavuus yltää laajalle, eikä rajoitu ainoastaan uhrien kärsimykseen. On tärkeää muistaa, että jokainen ehkäisty seksuaaliväkivallan teko säästää suuren määrän inhimillistä kärsimystä niin uhrien, tekijöiden kuin heidän molempien läheistensäkin tahoilta. Myös turvallisuuden tunne yhteisöissämme pysyy tällöin ehyempänä.  Jos ajatellaan seksuaaliväkivallan tekijää, voidaan ajatella, että sisäistä turvallisuuden tunnetta nostavat ymmärryksen saaminen oman seksuaaliväkivaltaisen toiminnan taustalla olevista tekijöistä, haitallisista toimintamalleista ja tarpeista. Näiden tekijöiden ja tarpeiden nimeäminen ja tunnistaminen tekee asiasta käsiteltävän ja käsitettävän ja mahdollistaa oikein toimimisen vahvistamisen.

Turvallisen ja jokaisen ihmisen ihmisoikeuksia kunnioittavan yhteiskunnan vahvistamiseen tarvitaan kuitenkin meistä jokaista. Pohjalle vaaditaan kattavaa seksuaalikasvatusta, joka ei ole ainoastaan jonkin ehkäisyä, vaan myös positiivisen seksuaalisuuden vahvistamista. Seksuaalikasvatuksella voidaan lisätä tietoa, vaikuttaa asenteisiin ja toisaalta myös estää vahingollisia asenteita. Oikea tieto mahdollistaa omien seksuaalisten rajojen tiedostamisen ja puolustamisen ja vastavuoroisesti tukee muiden rajojen kunnioittamisessa. Seksuaalikasvatukseen kuuluu myös jo nuorillekin suunnattuna seksuaaliväkivallan käsittelyä, mutta ei ainoastaan suojelukeskeisesti uhripositiosta käsin. On tärkeää muistaa, että joukossa voi olla myös henkilöitä, jotka ovat rikkoneet toisten seksuaalisia rajoja. Monipuoliseen seksuaalikasvatukseen tulisi sisältyä tietoa myös usein vaikeammiksi koetuista aiheista, kuten lapsikohteisesta seksuaalisesta mieltymyksestä. On hyvä muistaa, että usein lapsikohteinen seksuaalinen kiinnostus havaitaan jo nuoruudessa. Merkittävää voi olla asian kanssa painivalle nuorelle ihan jo sen kuuleminen, että kyseessä on seksuaalinen mieltymys, johon ei nykytiedon mukaan voi itse vaikuttaa, mutta sen kanssa elämiseen voi saada apua ja on mahdollista elää hyvää elämää ilman, että koskaan rikkoisi kenenkään seksuaalisia rajoja. Mieltymyksen, seksuaalisen mielen ja tekojen irrottaminen toisistaan kaikilla tasoilla, myös erilaisista fantasioista puhuessa, olisi tärkeää. Yhteyksiä voi olla, tai voi olla olematta. Mielihalu tai mieltymys ei ole start-nappi, joka päättää miten toimimme. Toimintaa edellyttää ajatus ja valinta ja tahtikapuloissa on yksilö itse, kokonaisena ihmisenä.

Seritatyö on Oulun ensi- ja turvakoti ry:n ja Vuolle Setlementti ry:n yhteinen työmuoto. Seritatyössä ollaan aloitettu seksuaaliväkivaltaa ennaltaehkäisevä matalan kynnyksen niin sanottu tekijätyö vuonna 2016 ja tätä edelsi vuonna 2015 pilottihanke, jossa kartoitettiin matalankynnyksen palveluiden tarpeita. Seritatyössä on kehitetty matalan kynnyksen palveluita henkilöille, jotka ovat tehneet seksuaaliväkivallan tekoja ja henkilöille, jotka ovat huolissaan omasta seksuaalisesta kiinnostuksestaan tai käyttäytymisestään. Yksi iso asiakasryhmä on esimerkiksi lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaavat henkilöt. Kokonaisvaltainen seksuaaliväkivaltaa ennaltaehkäisevä työ huomioikin myös ihmiset, joilla on kohonnut riski seksuaaliväkivallan tekoon ja jotka ovat huolissaan seksuaalisista mieltymyksistään, ja se pyrkii vaikuttamaan siihen, ettei seksuaalisten rajojen ylityksiä tapahtuisi.

Nyt elokuussa julkaistavassa Menetelmäoppaassa Seksuaalisten rajojen tunnistamisen ja vahvistamisen tueksi, avataan näiden asiakasryhmien kanssa työskentelyä ja tuodaan esille erilaisia lähestymistapoja, joista voi olla ammattilaiselle hyötyä tärkeässä kohtaamistyössään. Oppaassa avataan tutkimustietoon pohjautuen asiakkaiden tuen tarpeita, sekä kerrotaan hoito- ja kuntoutuspalveluiden tilanteesta maassamme. Lisäksi kirjoittaja esittelee asiakastyöhön tuottamiaan menetelmiä, joiden avulla vahvistetaan muun muassa asiakkaan tiedostamisen ja valitsemisen kykyä. Harjoitteet ovat syntyneet asiakasryhmässä korostuvien teemojen ympärille, ja ne on menetelmäoppaassa selkeyden vuoksi jaettu neljään eri kategoriaan: addiktoituneen seksikäyttäytymisen hoitoon, rajojen tunnistamisen haasteiden käsittelyyn, toimintayllykkeiden hallinnan haasteiden käsittelyyn ja oman seksuaalisen mielihalun hyväksymisen haasteiden työstämiseen. Lisäksi kirjassa on selviytymiskeskeisen asiakastyön lopetteluvaiheeseen tarkoitettu harjoite, jossa koostetaan yhteen työskentelyä ja asiakkaan jatkosuunnitelmia. Esille tuodaan myös työntekijöiden mielenterveyden tukemisen ja työhyvinvoinnin edistämisen erityispiirteitä seksuaaliväkivaltaa ennaltaehkäisevässä työssä. Menetelmäopas on osa Seritatyössä tehtävää työskentelymenetelmien kehittämistä ja tiedon jakamista ammattilaisille.

Muistakaamme kuitenkin, että tärkein kaikista menetelmistä on aito kunnioittava läsnäolo kohtaamistilanteissa. Se on arvokkaimpia asioita, jonka toiselle ihmiselle voimme antaa ja perusta hyväksytyksi tulemisen kokemukselle. Asiat, joita Seritatyön asiakastapaamisilla käsitellään, ovat monelle oman elämän vaiettuja ja kätkettyjä kipukohtia, ja niihin apua hakeva ansaitsee kaiken kunnioituksen ja luottamuksen.

Onnistuneita ja oivallisia kohtaamisia jokaiselle toivoen

Minja Lappalainen

Seritatyö

Oulu

Millainen on sinun katseiden historiasi? Oletko saanut osaksesi lempeitä katseita vai tunnetko ulossulkevien katseiden voiman? Arvostavan kohtaamisen tarve on rakennettu meidän sisimpäämme, siitä syntyy ihmisyys. Miksi inhimillinen ja arvostava kohtaaminen ei ole väärin silloinkaan, kun ihminen on rikkonut toisen rajoja tai on sen riskissä? Rajoja ylittävät teot on tuomittava, mutta ihmisarvo on säilytettävä. Jos jatkamme väärinnähdyksi tulemisen kierrettä, kadotamme ihmisen ja samalla hänen kykynsä valita toisin. Kasvatuspsykologian professori, opetusneuvos Niina Junttila on tutkinut yksinäisyyttä eri elämäntilanteissa ja tuo hyvin esille teoksissaan, miten ostrakisointi eli ulossulkeminen vaikuttaa yksilöön ja yhteiskuntaan mm. sisäisen turvallisuutemme riskinä. Seritatyössä on kokeiltu vuoden 2022–2023 aikana Voimauttava valokuva työmenetelmää. Menetelmän vaikuttavuus perustuu katseeseen ja ihmisten väliseen yhteyteen. Tämä blogikirjoitus nostaa esille menetelmään liittyvän arvostavan katseen voiman. Asiakastapaus on häivytetty tunnistamattomaksi ja asiakkaan omien kokemuksien anonyymiin jakamiseen on lupa.

Sanoina näyttöruudulla sinut ensi kertaa kohtasin, ilman nimeä, ilman kasvoja, ilman ääntäsi ja läsnäolosi tuomaa energiaa. Kirjoitit viestin, johon kerroit keränneesi kaiken rohkeutesi. Kerroit avun tarpeestasi ja häpeästäsi – kerroit olevasi niin yksin. Olin kiitollinen, että olit rohkaissut mielesi ja hakenut apua. Tuli hetki, kun sain kuulla äänesi. Näkyväksi tuleminen pelotti sinua, kun niin moni ovi oli edestäsi sulkeutunut. Tuli pitkä hiljaisuus, kunnes kerroit, että oman elämäsi katseiden historia oli tummanpuhuva ja sen alle oli täytynyt jäädyttää omatkin tunteesi. Torjutuksi tuleminen oli ollut vankilasi, jossa olemassaolon oikeutusta ei ollut. Torjunut olit myös itse itsesi ja sulkeutunut valheellisen minuuden alle. Se oli ollut selviytymiskeinosi.

Saamasi stigman herättämän inhon vuoksi, jouduit sanoittamaan totuutesi itsestäsi valheeksi apua hakiessasi. Näin tulit kuulluksi, näin tulit nähdyksi, sait olla jollekin edes hetken ihminen – mutta et todellinen. Muunnetun totuuden vuoksi apukin meni sivuraiteille. Tämä kuristi edelleen kurkkuasi, että yhteiskunnassamme koit oman olemassaolosi niin pelottavaksi, ettei sitä ollut vara sanoiksi pukea.

”Kuka olet, saamiesi leimojen alla?” kysyin. Sanoit, että diagnoosein ja hoitohistorian värittämänä tarinasi oli aina kelvannut. Halusin raaputtaa lempeästi pintaa ja tehdä sinut todeksi omana itsenäsi. ”Oletko se todellinen sinä, onko se oma tarinasi?” jatkoin kysyen. Olit hämmentynyt ja aioit jäädä miettimään, kerrotko omaa tarinaasi. Kyse ei ollut siitä, että epäilisin hoitoosi osallistuneita tai tehtyjä diagnooseja. Ei, kaikkea muuta. Kyse oli siitä, kuka määritti oman elämäntarinasi, tunnetarinasi ja kenellä oli valta siihen. Samalla jäin miettimään sanojasi. Kuinka voisimmekaan kohdata omat pelkomme niin, että ihmisten avunpiiriin hakeutuminen ei estyisi? Kuinka pystyisimme erottamaan teot ja ihmisen? Rajoja ylittävät teot on tuomittava, mutta ihmisyyttä ei.

Tästä alkoi yhteinen matkamme, jonka päähenkilö olit sinä, kanssakulkijana minä. Valta-asetelmat purettiin, jäi tilaa vuoropuheluun ja oikeudellesi määritellä itse itsesi. Nämä ovat voimautumisen käsitteen sisältämät ehdot ja eettiset raamit Voimauttava valokuva työmenetelmälle. Menetelmän lähtökohtana on tietoisesti hyvän näkyväksi tekeminen. Hyvää ei tarvitse keksiä, vaan se löytyy prosessissa mukana olevien ihmisten ydinitsen kokemuksen vahvistumisen myötä. Menetelmässä ei kehitetä asiakasta, vaan työntekijän kykyä katsoa häntä asiakkaan omasta maailmasta käsin. Menetelmän vaikuttavuus perustuu katseeseen ja ihmisten väliseen yhteyteen.

Tänään katsot minua silmiin. Jaamme yhdessä tämän hetken, arvostavan yhteyden. Kerrot minulle, että et uskonut, että ”sinunlaiselle on hoitokeinoa”. Sanot, ettet ollut mahtunut niihin raameihin, joihin sinua oli yritetty aiemmin ahtaa. Se tuntui sinusta ihmeeltä, että sait ottaa toimijuutta omaan elämääsi ja määritellä itse itsesi. Sanoin, että ei sinua tarvitse korjata, vaan yhteyttäsi toisiin ihmisiin. Yhteyden avulla olet löytänyt takaisin itseesi. Olet koonnut pala palalta oman elämäsi tunnetarinan ja sinulle merkitykselliset asiat näkyväksi toiselle ihmiselle. Olet tehnyt itsestäsi todellisen. Näissä hetkissä syvä luottamus on saanut tilaa rakentua. Häpeän taakka on keventynyt myötätunnossa ja olet kohdannut syyllisyytesi. Pystyt näkemään asioita sekä yhteiskunnallisesta että itsesi ja toisen näkökulmasta.

Tie ei ole ollut helppo, mutta helppoa tietä et odottanutkaan. Jokaista epätoivon hetkeä olet katsonut silmästä silmään, ja samalla pelännyt hukkuvasi ahdistavien tunteiden voimaan. Periksi et ole antanut, vaan olet halunnut valita toisin. Kerrot, ettet koe enää tarvetta hallita elämää itse määrittelemällä vallalla tai kätkeä pelkojasi toisen rajoja ylittävään käytökseen. Sanot, ettei siitä seuraa hyvää sinulle itsellesikään. Kerrot tuntevasi tasavertaisuutta suhteessa toisiin ihmisiin. Kerrot tuntevasi todellisen itsesi, kun oma äänesi on kuultu. Sanot henkesi kulkevan jälleen, kun ihmisyydelle jää tilaa boxien ulkopuolelta.

Kiitos luottamuksestasi, että olen saanut olla hetken kanssakulkijanasi elämänmatkalla.
Olet opettanut minulle, mitä on ihmisyys ja mitä se ei ole.

Kaisa Laiti
Seritatyö, Oulu

Lähteet:
Junttila, N. 2022. Yksinäisyyden monet kasvot. Tammi.
Työpajamateriaali @Miina Savolainen
– Voimauttavan valokuvan ammatilliset perusteet 10 op 12.9.2016–23.5.2017
– Voimauttavan valokuvan Perhetyökalu 4 op 11.3.–13.12.2022

Sooloseksin on sanottu olevan yleisin seksuaalisuuden toteuttamisen muoto. Sille on olemassa paljon erilaisia nimityksiä, osa rujoja ja osa kauniimpia. Sana itsetyydytys on yleisesti ammattilaisten keskuudessa käytetty, mutta itse pidän enemmän sanasta sooloseksi. Itsetyydytys- sana kuulostaa minulle nuhjuiselta, joltain välttämättömältä tarpeelta mikä pitää hoitaa nopeasti pois alta. Ja valitettavan moni suhtautuukin siihen niin. Seksuaalista laukeamista saatetaan pitää suurimpana tarpeena, joka menee jopa ihmissuhteiden ja nukkumisen edelle, mutta sen avulla yritetään tiedostamattomasti ratkaista muita tarpeita, kuten lohdun ja yhteyden tarvetta. Nämä tarpeet eivät tietenkään tyydyty pelkän seksuaalisen purkautumisen avulla. Yhteys ja lohtu syntyvät hyväksyvästä läsnäolosta itsen tai toisten kanssa.

Sanaa ”masturbaatio” en myöskään halua käyttää sen alkuperän takia. Se juontaa juurensa latinankielisistä sanoista ”mano stuprare” joka tarkoittaa ”käsin saastuttamista”. Se on kaukana positiivisesta seksuaalisuudesta.

Sooloseksi sen sijaan kuvaa jotain kevyttä, luvallista ja hauskaa tekemistä, mitä se parhaimmillaan voikin olla. Tietoinen sooloseksi vielä enemmän! Tietoisesta sooloseksistä on käytetty myös nimitystä ”medibaatio”, joka on masturbaation ja meditaation yhdistelmä. Se on kohtuullisen hyvä termi myös minun mielestäni, vaikka se muistuttaakin masturbaatio-sanasta. Tietoinen sooloseksi tarkoittaa hyväksyvän tietoisen läsnäolon tilassa toteutettua seksiä itsen kanssa. Siinä ei pyritä mihinkään muuhun päämäärään kuin tietoiseen itsensä rakastamiseen ja nautintoon. Pornografiaa pyritään välttämään, jotta yhteys itseen säilyisi. Huomion keskipisteinä ovat kosketus ja kehon tuntemukset. Jopa mielikuvia pyritään välttämään ja ohjaamaan huomio aina takaisin itsensä koskettamiseen ja kosketuksen herättämiin tuntemuksiin. Omaa kehoa kosketetaan keskittyneesti, eri puolilta, eri tavoilla ja voimakkuuksilla. Hyvin helposti sooloseksi noudattaa samaa kaavaa jossa puhelin tai tietokone on aina mukana ja otteet totunnaiset, mekaaniset ja rivakat. Tietoisessa sooloseksissä rutiinit on hyvä rikkoa vaikka muuttamalla valaistusta tai paikkaa. Suihku on monille hyvä aloitus, koska sinne ei niin helposti pysty puhelinta viemään ja oman kehon koskettaminen on luontevaa. Kuinka moni toteuttaa itsensä rakastamisen hetken suunnitellusti, miellyttävässä ympäristössä ja keskittyneesti, ajan kanssa? Kokemus on taatusti erilainen kuin hätäinen laukeamisen tavoittelu tunkkaisessa huoneessa, pizzalaatikoiden keskellä ja tietokoneen ääressä, vähän itseltäänkin salaa.

Seksipositiivisuus ymmärretään joskus virheellisesti siten, että kaikkeen seksuaalisuuden toteuttamiseen pitäisi suhtautua positiivisesti. Todellista seksipositiivisuutta on kuitenkin se, että seksuaalisuus nähdään tärkeänä ja arvokkaana asiana, jota halutaan toteuttaa mahdollisimman hyvin, niin että siitä on iloa myös pitkällä aikavälillä. Useimmat eivät kuitenkaan edes mieti hyvin toteutetun sooloseksin pitkän aikavälin hyötyjä. Itsetyydytys vain toistuu rutiininomaisesti aina samanlaisena, ja yhteys itseen heikkenee. Tämän tiivistää ote Mantak Chian ja Douglas Abrams Aravan kirjasta Moniorgasminen mies: ”Useimmat miehistä saavat tietoa seksistä itsetyydytyksen ja pornografian avulla. Mikä tahansa syy sitten onkaan – syyllisyys, kokemattomuus, kiinnijäämisen pelko – valtaosa miehistä oppii tyydyttämään itsensä nopeasti. Pornografia yleensä myös etäännyttää miehiä omasta kehostaan. Ei ihme, että useimpien miesten kehoyhteys ja tietoisuus kiihottuneisuutensa tilasta on puutteellinen”.

Vaikka tässä lainauksessa käsiteltiin miesten seksuaalisuutta, ei sooloseksi ole sukupuolittunutta sinänsä. Kaikki sukupuolet voivat urautua haitallisiin seksitapoihin ja myös oppia positiivista, terveellistä seksuaalisuutta. Vaikka pornografian käyttö on tavallista, olisi hyvä oppia nauttimaan seksuaalisuudestaan myös ilman sitä, jolloin tietoisuus kehon reaktioista ja kiihottumisen asteesta on mahdollista säilyttää. Tätä lähestymistapaa on helpompi myös käyttää toisen ihmisen kanssa toteutettavaan seksuaalisuuteen. Ja kun kiihottumisen eri asteet tulevat tutuiksi, on mahdollista nauttia pelkästä seksuaalisesta vireestä ilman laukeamisen pakkoa, ja saattaa huomata, että virtaa riittää enemmän kaikkeen muuhunkin.

Tietoinen läsnäolo on yksinkertaista teoriassa, mutta vaikeaa käytännössä, koska mieli pyrkii jatkuvasti luomaan mielikuvia, ennakoimaan ja harhailemaan. Keskittymiskykyä on kuitenkin mahdollista kehittää tekemällä harjoituksia, joissa päättää keskittyä johonkin nyt-hetkessä koettavaan asiaan, kuten oman kehon koskettamiseen. Huomio tulee karkaamaan aluksi kerran sekunnissa, mutta kun sen palauttaa kokemuksen huomiointiin yhä uudelleen, se alkaa muuttua kerta kerralta helpommaksi. Läsnäolon kyvyn kehittämisestä seuraavat hyödyt näkyvät koko elämässä.

Kun oppii nauttimaan, on helpompi tunnistaa myös omia ja toisten rajoja. Voimakas kiihottuminen ei välttämättä tarkoita nauttimista. Tahdin hidastaminen ja tietoinen, syvä hengitys auttavat kokemuksen syventämisessä. Silloin liikutaan turtumisesta herkistymisen suuntaan, jolloin yhä vähempi stimulaatio riittää.

Toivotan hyväksyvää, jännittävää ja iloista tutkimusmatkaa!

Ulla-Maaria Leskinen

Seksuaalisuus ja uskonnollisuus liittyvät toisiinsa niin kuin kaikki voimakkaat ilmiöt. Uskonnollisilla yhteisöillä on usein jokin kanta seksuaalisuuden toteuttamiseen, joten sekin kertoo siitä, miten suuri voima seksuaalisuus on. Uskonnollisuutta taas ei pidä sekoittaa hengellisyyteen, koska hengellisyys itsessään ei ole organisoitua toisin kuin uskonnolliset yhteisöt. Moni uskonnollisista yhteisöistä pitää seksuaalisuuteen liittyviä asioita, kuten esimerkiksi avioliiton ulkopuolella tapahtuvaa seksiä, itsetyydytystä tai homoseksuaalisuutta synteinä. Se kuitenkin riippuu uskonnollisten tekstien tulkinnasta ja usein se on uskonnollisten johtajien oma tulkinta.

Seksi- ja pornoriippuvuuden hoitoa pitkään kehittänyt englantilainen psykologi Paula Hall sanoo kirjassaan Koukussa seksiin: ”Moni seksiriippuvainen on kasvatettu häpeämään seksuaalisuuttaan, ja tämän takia he kokevat, että seksuaalisuuden ilmaiseminen toimivalla tavalla on vaikeaa (41% tutkimukseeni vastanneista, Hall 2013). Seksi on voinut olla tabu, ja jos itsetyydytyksestä on puhuttu, on sitä saatettu pitää syntinä tai perversiona.”

Seksuaalioikeudet ovat ihmisoikeuksia, ja oikeus omaan seksuaalisuuteen pitäisi olla kaikilla niissä rajoissa, joissa se ei loukkaa muiden oikeuksia. Esimerkiksi itsetyydytystä ei voi pitää toisten oikeuksia loukkaavana, jos muita ei altista sen vastentahtoiselle katsomiselle.

Työssäni olen nähnyt, mitä haittaa terveen seksuaalisuuden kehittymiselle on siitä, että seksuaalisuuden toteuttamista muuten kuin heterojen välisessä avioliitossa on pidetty vääränä. Esimerkiksi itsetyydytyksestä on saattanut seurata voimakas rangaistuksen pelko. Ihminen on kokenut siitä niin paljon syyllisyyttä, että on kerta toisensa jälkeen pyytänyt sitä anteeksi välttääkseen kuvittelemansa seuraukset, kuten yhteisön hylkäämisen ja pahimmillaan kadotuksen. Nuori on saattanut luulla olevansa ainoa yhteisön sisällä itsetyydytykseen ”sortuva” ja kokea häpeää ja kelvottomuuden tunnetta.

Seksuaalisuus on meissä kaikissa oleva elämänvoima, jota ei tuosta vain käskemällä sammuteta. Sen voi ainoastaan painaa pinnan alle, jossa se alkaa saada vääristyneitä muotoja. Jos kaikki normien ulkopuolella oleva seksuaalisuuden toteuttaminen menee samaan syntilaatikkoon, hämärtyy se, että on täysin eri asia nauttia yksin omasta seksuaalisuudestaan kuin rikkoa omia tai toisten seksuaalisia rajoja. Myös seksi- ja pornoriippuvuuden kanssa kamppailee moni, joka on kasvanut tiiviissä uskonnollisessa yhteisössä. Uskontoon perustuvilla opeilla on pyritty rajaamaan seksuaalisuuden toteuttaminen vain avioliitossa tapahtuvaan seksiin, mutta onkin saatettu päätyä omia tai toisten rajoja rikkovaan seksuaaliseen käyttäytymiseen. Tämä on merkittävästi näkyvä ilmiö työssäni ja omakohtainen huomio, jota en toivoisi pidettävän uskovaisiin kohdistettuna ennakkoluulona tai hyökkäyksenä. Olen tavannut kuitenkin myös uskonyhteisöihin kuuluvia ihmisiä, jotka eivät enää allekirjoita esimerkiksi itsetyydytyksen pahuuteen liittyviä oppeja, tai eivät ole koskaan kuulleet sitä tuomittavan.

Tavallaan seksuaalisuuden rajaaminen tiettyihin hyväksyttäviin muotoihin on ymmärrettävää, koska hallitsematon seksuaalikäyttäytyminen voi saada paljon vahinkoa aikaan. Sitä voi kuitenkin hallita tietoisuuden kasvattamisella ja avoimella keskustelulla. Säännöillä ja rajoituksilla on paikkansa, jos ne ovat oikeudellisesti perusteltavissa. Jos perustelu on vain se, ettei näin kuulu tehdä, se saattaa saada aikaan päinvastaisen lopputuloksen. Kielletty kiinnostaa aina enemmän.

Yle julkaisi 30.1.2022 toimittaja Kirsi Karppisen laajan kirjoituksen ”Tunnustuksen jälkeen”, jossa oli haastateltu mm. Matti Taskilaa, joka on Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen puheenjohtaja ja Johannes Alarantaa, joka on vanhoillislestadiolaisen liikkeen entinen jäsen, pappi ja aluekappalainen. Taskila sanoo haastattelussa, että uskonyhteisön toiminnasta, opetuksesta tai rakenteista ei ole löytynyt asioita, jotka altistaisivat hyväksikäytölle, vaan hyväksikäyttötapaukset selittyvät ihmisen sisäisellä pahuudella, jota esiintyy kaikissa yhteisöissä. Johannes Alaranta totesi tähän: ”Seksuaaliopetus on liikkeessä edelleen pielessä. Itsetyydytys on perkeleestä, ja seksi on tabu, jota on mahdollista toteuttaa vasta avioliitossa. Tällainen synnyttää patoumia.”

Vaikka tämä lainaus liittyy vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön, en tässä kirjoituksessani viittaa mihinkään tiettyyn yhteisöön. Olen kohdannut monenlaisista yhteisöistä ja kulttuureista tulevia ihmisiä. Tarkoitukseni on tuoda esille se, että kieltämisellä päädytään usein päinvastaiseen lopputulokseen kuin mihin on pyritty, ja että terveen seksuaalisuuden arvostaminen vähentää riskiä rajojen ylittämiseen. Haitallisia uskomuksia esiintyy kaikilla ihmisillä ja kaikissa yhteisöissä. Ja kaikissa uskonyhteisöissä on myös hyviä, kannattelevia ja tukevia asioita.

”Sisäinen pahuus”, johon Taskila haastattelussa viittasi, on muista piittaamaton ja halusta sokaistunut mielentila, joka tosiaan voi olla kenellä tahansa. Tähän mielentilaan ajavat juuri patoumat ja häpeä, ja niiden syntymiseen vaikuttaa yhteisössä annettu opetus. Siksi tätä ei voi pitää vain yksilön ongelmana, vaikka yksilö viime kädessä vastaa omista teoistaan.

Seksi on väärin silloin kun se loukkaa toisten oikeuksia, mutta ei koskaan muulloin. Seksuaalisuus itsessään ei voi olla väärin koskaan. Jos seksuaalisuudessa on jotain väärää, niin on nälässä ja janossakin.

Seritatyön kautta on herännyt myös toivoa. Uskonnollisista yhteisöistä on tullut asiakkaita, jotka ottavat teoistaan ja ajatuksistaan täyden vastuun ja haluavat oppia toimimaan toisin. Myös keskustelukulttuuri yhteisöjen sisällä on selvästi muuttumassa, ja tämän kirjoituksen toivon olevan osa uutta keskustelua.

Ulla-Maaria Leskinen

Seritatyö, Oulu

Minna Akimon (Kaleva 6.1.) kirjoitus kertoi äidistä (nimimerkki Kaija), jonka poika oli tehnyt törkeän seksuaalirikoksen. Kaija kertoi haastattelussa miettineensä moneen kertaan, mitä oli tehnyt kasvatuksessa väärin ja toi esille valtavaa huolta siitä, miten poika itse voi elää tällaisen rikoksen kanssa.

Seritatyössä kohtaamme seksuaaliväkivallan tekoja tehneitä ja heitä, joilla on kohonnut riski tekoihin sekä heidän läheisiään. Asiakkuus on maksutonta ja asiointi voi tapahtua nimettömänä. Asiakastapaamisia meillä oli viime vuonna paikan päällä ja etäyhteyksin toteutettuina yli 700. Monet asiakkaista ovat tehneet pitkää ja tiiviistä terapiatyöskentelyä, jonka päämääränä on uusintarikosten ja seksuaaliväkivallantekojen ennaltaehkäisy. Myös verkossa tapahtuneet teot ja lapsen seksuaalista väkivaltaa todistavan kuvamateriaalin (CSAM) käyttö ovat seksuaalista väkivaltaa. Käyntimääristä voi päätellä sekä sen, että tämän ongelman kanssa kamppailevia on paljon, että sen, että he tahtovat saada apua. Kuten Akimon jutussakin mainittiin, ei tekijöiden auttaminen ole pois uhreilta. Tekijöiden ja potentiaalisten tekijöiden auttaminen vaikuttaa siihen, ettei uhreja tulisi. Pystymme jokaisena työpäivänä todistamaan ihmisen hämmästyttävää kykyä muutokseen.

Kuten Kaija itsekin totesi, ei hänen identiteettinsä ole raiskaajan äiti. Eikä pojan identiteetti ole raiskaaja. Lähes kaikki kohtaamamme seksuaalirikoksen tehneet ovat toimineet omia arvojaan vastaan. Äärimmäisen harva heistä ajattelee, että teko oli oikeutettu. Myös seksuaalirikoksen tehneet ovat tehneet elämässään monia asioita oikein, he ovat olleet rakastettuja ja rakastavia, ja saattavat olla yhä. Vaikka teko olisi tehty päihtyneenä tai muuten poikkeuksellisessa mielentilassa, se ei vähennä uhrin kokemaa kärsimystä. Sillä ei voi saada tekoa oikeutetuksi. Se kuitenkin kertoo siitä, ettei ihminen ole seksuaalirikollinen koko olemukseltaan. Sitä tervettä osaa ihmisessä, joka kykenee myötätuntoon ja vastavuoroisuuteen, voidaan vahvistaa.

Läheisten kokema tuska ja häpeä ovat asioita, joita kohtaamme työssä ja joiden käsittelyssä voimme auttaa. Varsinkin äitiyteen yhä liittyy mystifiointia ja syyllistämistä. Ikään kuin äiti voisi olla vastuussa lastensa valinnoista heidän koko elämänsä ajan. Ja kuten jokainen äiti varmasti tietää, lastaan ei osaa olla rakastamatta, vaikka tämä olisi tehnyt hirveimmän mahdollisen teon. Eikä tarvitsekaan osata.

Myös läheiset voivat ottaa yhteyttä suoraan meihin nettisivujemme kautta.

Ulla-Maaria Leskinen

Seritatyö, Oulu

Inhimillisiä perustarpeita voidaan kuvata ja jaotella monella tavalla. Käsitellään tarpeitamme miten tahansa, niin uskon, että yksi tarpeistamme on tarve liittyä, kuulua joukkoon ja kokea olevansa merkityksellinen myös jollekin toiselle ihmisille. Näihin asioihin kietoutuu myös läheisyyden tarve. Maslown tarvehierarkiassa tätä kuvattiin termillä yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet. Vaikkakin on syytä kriittisesti suhtautua kyseisen psykologisen teorian alkuperäiseen ajatukseen siitä, että tarpeiden tyydytys etenisi hierarkkisesti, on teoriassa kuitenkin hyvä pohja-ajatus. Jos yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeita tarkastellaan Maslown tarvehierarkian näkökulmasta, voidaan todeta, että mikäli ihminen ei koe näiden tarpeiden täyttyvän, hän kokee yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemista. Yhteenkuuluvuuden tunne vaikuttaa puolestaan siihen, miten ihminen voi kokea oman arvokkuutensa muiden ihmisten silmissä. Tätä kuvataan tarvehierarkiassa arvostuksen tarpeena, joka on teoriassa sijoittunut yhteenkuuluvuutta seuraavaksi tarpeeksi. Haluan pysähtyä tämän äärelle, koska nämä asiat ovat vahvasti läsnä esimerkiksi niiden kohtaamiemme ihmisten elämässä, jotka kipuilevat lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen kanssa tai joilla läheisyys ja aggressio tasapainottelevat samalla nuoralla. Nämä asiat kietoutuvat myös surutyöhön, jota pyrin tässä kirjoituksessa hieman avaamaan.

Ajattele, jos romanttinen ja seksuaalinen kiinnostuksesi suuntautuisi sellaiseen kohteeseen, jonka kanssa et voisi koskaan muodostaa tasavertaista romanttista tai seksuaalista suhdetta. Kohteeseen, jonka kanssa yhdessä oleminen olisi rikos ja haavoittaisi toista osapuolta. Jos kiinnostukseksi kohde olisi sellainen, ettet hyväksyntää kokien voisi jakaa ihastuksen tunteitasi kavereillesi, saati ihastuksesi kohteelle. Ajatus siitä, että joskus lähestyisit ihastuksesi kohdetta olisi pelottava ja se olisi ennaltaehkäistävä mielihalu. Lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaava henkilö huomaa usein jo nuoruudessa, että kasvaa itse vuosi vuodelta, mutta kiinnostuksen kohteet eivät seuraakaan omaa kehitystä, vaan kiinnostus pysyy esimerkiksi alakouluikäisissä lapsissa. Tämä on usein hämmentävää ja pelottavaa ja tilanne käy vuosi vuodelta haastavammaksi, etenkin jos sitä ei pääse käsittelemään missään. Samaistuminen oman ikäisiin voi käydä haastavaksi, on vaikea päästä mukaan toisten ihastumisjuttuihin ja kokemusten jakamiseen. Omille kokemuksille ja tunteille ei tänä päivänäkään helposti löydy julkisuudesta, netistä tai kirjallisuudesta myönteistä samaistumismahdollisuutta. Pahimmillaan koulun terveystiedon kirjassa kerrotaan, että pedofiili tarkoittaa henkilöä, joka hyväksikäyttää lasta ja somessa roihuavat keskustelut, joissa hyväksyntää nauttivat kuvaukset kuvottavista ja likaisista hyväksikäyttäjistä. Osa oman identiteettinsä kanssa kipuilevista sisäistää nämä samaistumismallikseen. Ajattelee, että ehkä minä todella olen kuvottava ja likainen ja tulen satuttamaan ihmisiä, vaikka en haluaisi niin tehdä. Mikäli kyseessä on sisällyttävä lapsikohteinen seksuaalinen kiinnostus ja henkilö on lisäksi kiinnostunut esimerkiksi oman ikäisistään, voi seksuaalisuuden kehitys edetä kuitenkin myös oman ikäisten parissa, ihminen voi vahvistaa oman seksuaalisuutensa toimivaa ja toteuttavissa olevaa osaa ja saavuttaa rakkauden ja läheisyyden kokemuksia. Vaikein tilanne on henkilöillä, joilla seksuaalinen kiinnostus keskittyy ainoastaan lapsiin. Tällöin seksuaalisuuden portailla ei voi edetä järkeä, tunnetta ja biologiaa kuunnellen salaisesta ihastuksesta kaverille jaettuun ihastumisen kokemukseen, saati läheisyyteen. Parisuhteen tai muunlaisten läheissuhteiden muodostaminen aikuistenkin kanssa on joissain tapauksissa kyllä mahdollista, mutta se vaatii vahvoja kompromisseja ja tuntuu usein hyvin haastavalta. Tällaisissa tilanteissa on luonnollista, että ihminen kokee myös surua liittyen seksuaaliseen kiinnostukseensa, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeisiinsa ja tähän suruun on hänellä täysi oikeus.

Juha Itkonen on sanoittanut osuvasti kirjassa Suru (2020; 17, Lahti, T. toim.), että surusta voidaan erottaa akuutti suru, sekä sitä seuraava sopeutumisprosessi, joka kestää usein loppuelämämme ajan. Suru on yksilöllinen kokemus, joka kytkeytyy surevan omaan identiteettiin, elämään ja tunteisiin liittyvien tarkoituksien ja merkityksien uudelleenrakentamiseen. Aiemmin häpeää käsittelevässä blogikirjoituksessani kirjoitin, että oman seksuaalisen minuutensa hyväksyminen mahdollistaa voimavarojen kiinnittämisen nykyhetkeen ja vähentää tuskaa. Lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaavan henkilön kohdalla tämä tarkoittaa mieltymyksen integroimista omaan minäkuvaansa lasten koskemattomuutta kunnioittaen. Tätä vaaditaan myös surusta selviytymiseen. Suru voi olla läsnä, mutta surua kokevan henkilön elämä sujuu ja elämän positiivisten ja toimivien osa-alueiden merkitys alkaa jälleen näyttäytyä.

Usein läheisyyden puutteesta puhuttaessa keskustellaan haluttomuudesta. Se on kuitenkin vain pintaraapaisu siitä joukosta ihmisiä, jotka kaipaavat kosketusta ja surevat kosketuksen tai läheisyyden puutetta. Aiemmin puhuin jo lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksen omaavista henkilöistä. On myös suhteita, joissa osapuolet ovat ajautuneet kauas toisistaan ja läheisyys huutaa poissaolollaan. Jos suhteessa on ollut seksuaalista väkivaltaa ja halutaan pysyä yhdessä, vaatii luottamuksen ja läheisyyden uudelleen rakentaminen paljon työtä. Yhteisen sopivan läheisyyden etsimisessä voidaan elää pitkiä aikoja tilanteessa, jossa läheisyyttä ei ole tai sitä turvallisuuden tunteen takaamiseksi yhteisillä sopimuksilla vahvasti rajataan. Myös tieto kumppanin mahdollisesta aiemmasta seksuaaliväkivallan teosta jotain toista kohtaan, voi ymmärrettävästi haastaa suhteen läheisyyden.  On myös henkilöitä, joilla seksuaaliseen toimintaan yhdistyy herkästi aggressio ja he eivät uskalla lähestyä tämän takia ihmistä, jonka lähellä haluaisivat olla. Oma seksuaalinen mielenkiinto voi myös olla täysin mahdollinen toteuttaa kunnioittaen omia ja toisten rajoja, sekä lakia, mutta henkilö kokee itseään kiihottavat elementit niin häpeällisiksi, ettei rohkene lähteä tutkimaan niitä. Näissä tilanteissakin voivat osapuolet kokea surua läheisyyden puutteesta ja kaipuusta ja on tärkeää, että kaikki osapuolet voivat kokea surunsa olevan oikeutettua. Ympäristö ja omat haavat voivat kuitenkin viestiä ihmiselle, ettei juuri minulla ole oikeutta surra. Itkonen käyttääkin termiä äänioikeudettomasta surusta (2020; 50, Lahti, T. toim.) tarkoittaen surua, johon sosiaalinen verkosto voi olla haluton tarjoamaan apuaan. Esimerkkeinä hän käyttää muun muassa kouluampujan vanhempien surua ja päihteisiin kuolleen läheisen surua, mutta ajattelen tämän sopivan hyvin myös tässä kirjoituksessa nostamiini tapauksiin. Itkonen korostaa, että hyvinvointimme kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että voimme kokea surumme olevan hyväksyttyä. Tarvitsemme tilan ja mahdollisuuden surra. Jos jo oma seksuaalinen mieltymys tai menneisyyden teot ovat saaneet vaikenemaan ja kokemaan häpeää, kokee ihminen helposti, ettei suruunkaan ole oikeutta. Usein jo sen ääneen sanominen, että on luonnollista, että koet asiasta surua, empatia ja asian äärelle pysähtyminen voivat auttaa ihmistä eteenpäin oman suruprosessinsa kanssa. Tunne siitä, että haavoittuvana ja surevanakin hyväksytty, lisää taas jo alussa esille nostamaani arvokkuuden tunnetta. Kun ihminen voi tuntea olevansa arvokas ja hän pystyy käsittelemään tunteitaan, on hänellä myös paremmat mahdollisuudet välttää ei-toivottua käyttäytymistä ja hallita mielihalujaan.

Kun aloitin kirjoittamaan tätä blogitekstiä, kulki mielessäni lausahdus: Voiko kukaan määritellä millaisia asioita saa surra tai kenellä on oikeus suruun? Itse ajattelen, että toisen ihmisen surun kieltäminen on väkivaltaista. Suru on menetyskokemus, joka kuuluu tunnemaailmaamme. Suru ei ole sairaus, mutta sen piilottaminen tai kieltäminen voi sairastuttaa.

Minja Lappalainen

Seritatyö, Oulu

Olemme verranneet halua tuleen, joka voi palvella tai tuhota. Halu itsessään ei ole ongelma, vaan ajatukset, joita ei kyseenalaisteta ja jotka oikeuttavat itseä tai toisia satuttavan toiminnan. Itse halu voi olla hauskaa, kun sen oppii suuntaamaan siihen, mitä haluaa ehkä vielä syvemmin.

On sanottu, että halu on tarpeen peitto. Voi olla, että esimerkiksi halu katsella pornoa, syödä karkkia tai ottaa lasi viiniä tuntuu niin voimakkaalta ja pakottavalta, että se naamioituu tarpeeksi. Sanomme itsellemme: ”Nyt tarvitsen tämän”, ikään kuin elämä olisi siitä kiinni. Mielemme esittelee meille totuuksina kaikenlaisia älyttömyyksiä, ja tarvitaan jatkuvaa tietoisuuden kehittämistä sen huomaamiseen. Vaikka jokin halu tuntuu pakottavalta, sitä ei ole oikeasti pakko toteuttaa. Pakottava tunne menee ohi. Jos sen mukaan lähtee, se tuntuu pakottavan seuraavalla kerralla enemmän. Hauskaa se ei siinä vaiheessa ole.

Halu ja kiihottuminen ovat samaa alkuperää, mutta niiden intensiteetti on eri. Kiihko on intensiivistä halua. Kiihottumisesta ei hirveästi puhuta, koska se herättää epämukavuutta. Ja koska se herättää epämukavuutta, siitä täytyy puhua enemmän! Ajatus kiihottumisesta voi olla pelottava, koska ihmisen tietoisuus hämärtyy voimakkaan kiihottumisen tilassa. Voimakas seksuaalinen kiihottuminen on verrattavissa vihaan siinä mielessä, että sen purkaminen tuntuu pakottavalta ja havaintokyky kaventuu. Ja kun havaintokyky kaventuu, mahdollisen seksikumppanin sanattomat viestit menevät helpommin ohi. Siksi voi olla hyvä pysytellä tietoisena seksuaalisen vireensä ja kiihottumisensa tasosta. Harjoituksen myötä pystyy olemaan yhä paremmin tietoinen myös kumppanistaan. Vireen tasot laskevat ja nousevat nopeasti, eikä mikään mene pilalle, vaikka erektiokin hetkeksi laskisi. Kysymys ei ole epäonnistumisesta, vaan normaalista ilmiöstä vauhdin hidastuessa. Tietoinen ja taitava rakastaja uskaltaa myös pysähtyä, ja tilanteen ollessa molemmille turvallinen hän voi päästää irti ja tietoisesti heittäytyä seksuaaliseen kokemukseen.

Haluaminenkin on tavallaan pelottavaa, koska se tekee haavoittuvaiseksi. Se lisää riskiä pettymykseen. Siksi monet ovat luopuneet haluamisesta. Haluaminen ei itsessään luo kärsimystä, kuten buddhalaisesta viisaudesta voisi päätellä, mutta halun kohteeseen takertuminen luo. Me emme voi olla haluamatta. Haluaminen ajaa meidät oppimaan, luomaan, rakastamaan, ja se pitää meidät terveinä. Ilman haluamista emme pääsisi aamulla sängystä ylös. Mutta jos odotamme, että halumme tyydyttyy juuri tietyllä, erityisellä tavalla, luomme pohjaa kärsimykselle. Haluaminen itsessään on vain kokemus. Me itse lisäämme siihen merkityksen, johon takerrumme.

Haluaminen takertumatta muotoon ja lopputulokseen on olennaista ja haastavaa. Kun sen oppii, se mikä tuntui ennen epämukavalta ja jopa mahdottomalta sietää, muuttuu kokemukseksi, jonka kanssa voi olla rauhassa. On mahdollista haluta rauhassa, nauttia itse halun kokemuksesta, ajatellen leppoisasti: ”Suattaa sen saaha, mutta suattaa olla saamattaki.” Halu on voimaa, motivaatiota, elämän liikettä, jonka voi muuntaa. Ensin voi olla palava halu seksiin, mutta kun sitä ei lähde heti toteuttamaan vaan istuu halun kanssa hengittäen syvään, se voikin muuttua joksikin muuksi.

Halun ja ihmisen seksuaalisuuden tukahduttaminen on väkivaltaa, ja monet sosiaaliset järjestelmät, kuten uskonnot, pyrkivät siihen hallitakseen ihmisiä oman tahtonsa mukaan. Jos ihmiseltä viedään oikeus omaan haluun, häneltä viedään voima. On totta, että seksuaalista väkivaltaa tapahtuu, mutta se ei ole syy rajoittaa seksuaalisuutta. Väkivalta on eri asia kuin seksuaalisuus. Sukupuolielimiä silvotaan psykologisesti myös länsimaissa häpäisemällä ja halventamalla naisen seksuaalisuutta sanallisesti. Kaikkien sukupuolten seksuaalisuutta häpäistään ja latistetaan kutsumalla sitä synniksi. Ketä loukkaa ihmisen yksityinen mielihyvän kokemus, hänen oma voimansa? Instituutiota! Ihminen, joka on löytänyt oman voimansa, ei enää taivu instituution tahtoon, ja seksuaalisuus on mahtava voima oikein käytettynä.

On aika ottaa halu haltuun! Seksuaaliterapeutti Almquist O´Connor kirjoittaa kirjassaan Nautitaan toisistamme: ”Kiihottuminen on ilo sinänsä, eikä sen tarvitse johtaa mihinkään muuhun. Ei ole mitään velvoitteita, ei mitään hallitsemattomia viettejä.” Nautinnon ensi oireita ei tarvitse tukahduttaa häpeän tai pelon vuoksi. Niiden ei tarvitse haitata keskittymiskykyä eivätkä ne ole merkki siitä, että seksihulluksi muuttuminen on lähellä. Vahingollisen seksikäyttäytymisen ja halujen tukahduttamisen välillä on laaja tila, jossa on lupa pitää hauskaa!

Ulla-Maaria Leskinen

BDSM tarkoittaa sadomasokistista seksin kirjoa, ja siitä käytetään myös nimitystä “kinky”. Kinky on terminä kuitenkin laajempi ja siihen lukeutuvat myös erilaiset fetissit. Sen voidaan ajatella kuvaavan laajemmin ei-normatiivista, totutusta poikkeavaa seksuaalisuuden kirjoa.

Iltalehti julkaisi 15.9.2021 Kia Kilpeläisen kirjoituksen Helsingin kinky-piirien Me too-kohusta. Jodelissa ja kinky-piirien omissa keskustelukanavissa on käyty aiheesta kiivasta keskustelua.

Ylen toimittaja Paula Tiessalo julkaisi kolme vuotta sitten, 18.9.2018, artikkelin otsikolla: “Rajustakin sidonnasta ja piiskaamisesta saa nauttia, kunhan kinky-seksiin osallistuva ymmärtää missä menee leikin ja rikoksen raja”. Siinä hän haastatteli Sexpo-säätiön toiminnanjohtajaa, seksuaalieetikko Tommi Paalasta. Paalanen sanoi haastattelussa: “Kinky-väki ylpeilee sillä, että asioista osataan neuvotella. Mutta alan sisällä on rakenteita, jotka myös mahdollistavat ikävän käytöksen ja toisen ihmisen rajojen rikkomisen”.

BDSM-seksissä dominoiva osapuoli saattaa kokea voimaantumisen tunnetta tilanteessa, jossa saa tehdä asioita, jotka normaalielämässä olisivat kiellettyjä. Vallankäytöllä leikkiminen voi antaa molemmille tai kaikille osapuolille voimakkaita, avaavia kokemuksia ja vapautumisen tunnetta luottamuksellisessa ilmapiirissä. Leikin ja rikoksen raja menee suostumuksessa, ja suostumuksen rajat voidaan ylittää sekunneissa. Jos turvasanan ja reagoinnin välillä menee muutamakin sekunti liikaa, aletaan jo rikkoa oikean suostumuksen rajoja. Näiden sekuntien aikana ei enää leikitä uhria, vaan tullaan uhriksi. Kun alistuva osapuoli on sanonut turvasanan, sen pitäisi tarkoittaa dominoivan osapuolen toiminnan lopettamista välittömästi. Lopettamiskäskyn ja reaktion väliin jäävä aika on rikollista aikaa. Uhrit eivät ymmärrettävästi lähde tekemään rikosilmoitusta kovin helposti, koska väliin jäävää aikaa tai tekoja, joihin ei ole suostuttu, on hyvin vaikea todistaa. Jotta todistaminen olisi helpompaa, ennen sessiota tulisi tehdä kirjallinen sopimus, jossa on tarkasti määritelty mihin suostumus annetaan ja mitä turvasanaa käytetään, ja sen jälkeen sessio kuvattaisiin. Luultavasti harva kuitenkaan toimii näin, vaan mahdollisessa oikeuskäsittelyssä on vain uhrin kertomus todisteena. Uhrit pelkäävät haavoittuvansa uudelleen rikoskäsittelyssä, ja se onkin todellinen riski. Lisäksi seksuaaliseen mieltymykseen, johon kuuluu kivusta, alistumisesta tai vallan tunteesta nauttiminen, liittyy paljon ennakkoluuloja. Aihe on hyvin tabuinen ja myös leimaaminen ja tuomitseminen voivat vaientaa uhreja. Ennakkoluuloista ja tuomitsemisesta kertovat myös tämän uutisen kommentoinnit.

Jotkut netissä esitetyt kommentit muistuttavat menneiden aikojen raiskausta puolustelevia asenteita. “Mitäs lähti minihameessa kekkuloimaan kaupungilla yömyöhään”. Vaikuttaa siltä, ettei asenteissa olla juurikaan vuosikymmenten aikoina kehitytty, vaan uhreja syyllistetään seksuaaliväkivallan kohteeksi joutumisesta edelleen, syyllistettävä kohderyhmä vaan vaihtuu. Väitetään, että jos henkilö suostuu kinky-seksiin, hän suostuu samalla luopumaan kaikista rajoistaan. “Ai? Haluat että sinua piiskataan, mutta ei saa sattua?” Tämän kaltaiset kommentit normalisoivat väkivaltaista toisen ihmisen rajoja rikkovaa toimintaa. Hämmentävää kyllä juuri tällaiset toisen henkilön kokemusta alas painavat kommentit vaikuttavat saavan paljon vastakaikua. Netissä kirjoitetut kommentit satuttavat ja lisäävät kärsimystä. Uhrit voivat tällöin kokea seksuaalisen väkivallan päälle myös digitaalista väkivaltaa, jossa heitä häpäistään ja mustamaalataan. Tällaiset kommentit painavat uhrin häpeän suohon jo valmiiksi.

BDSM-seksi suostumuksellisesti toteutettuna ei ole väkivaltaa, koska väkivallassa kyseessä on vallan väärinkäyttö. Henkilö, joka jättää reagoimatta toisen lopettamispyyntöihin, käyttää valtaa väärin. Tällaisessa tilanteessa uhrin pelko ja haavoittuvuus on hänelle tyydyttävää. Uhri ei ole kuitenkaan oikeasti lähtenyt tilanteeseen haavoittuakseen. Alistuva osapuoli kyllä asettaa itsensä tietoisesti haavoittuvaan asemaan, ja hänen luottamuksensa dominoivaan osapuoleen on sillä hetkellä suuri. Dominoivan osapuolen tulisikin vahvasti kunnioittaa tätä luottamusasemaansa. Alistuvan osapuolen ollessa esimerkiksi sidottuna, on hän äärimmäisen haavoittuvassa asemassa ja kykenemätön puolustamaan omia rajojaan fyysisesti, mikäli hän rajan ylityksiä kokee. Se asettaa osapuolet joiltain osin samankaltaiseen erityiseen valtasuhteeseen, joka on vanhemmalla ja lapsella tai valmentajalla ja urheilijanuorella. Tässä tilanteessa luottamusasemaa voi käyttää väärin. On suuri ero sillä, toteuttaako dominoiva osapuoli tekojen kautta sokeasti omaa hallinnasta irtautunutta mielihaluaan vai leikkisää, kokeilevaa puoltaan.

Seksuaaliväkivaltaa koskevassa lainsäädännössämme, rikoslain 20. luvussa, lausutaan seksuaaliseen tekoon pakottamisesta seuraavasti:

”Pakottamisesta seksuaaliseen tekoon tuomitaan myös se, joka käyttämällä  hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden,  pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan  itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, saa hänet ryhtymään  1 momentissa tarkoitettuun seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen  teon kohteeksi ja se olennaisesti loukkaa hänen seksuaalista  itsemääräämisoikeuttaan.”

BDSM-seksin muuttuessa seksuaaliseksi suostumuksen rajoja ylittäväksi väkivallaksi, voidaan ajatella käytettävän hyväksi alistuvassa roolissa olevan henkilön avutonta tilaa, jossa itsensä puolustamisen mahdollisuudet voivat olla vahvastikin rajoitetut. Rikoslakimme 20. luku on uudistustyön alla. Yksi hallituksen keskeinen ehdotus seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisessa on, että raiskausrikoksiksi arvioitaisiin myös ne tapaukset, joissa tekijä käyttää hyväksi puolustuskyvyttömyyttä, jota hän ei ole itse aiheuttanut. Tämän muutoksen tavoitteena olisi vahvistaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rikosoikeudellista suojaa. Tämän kaltainen muutos rikoslaissamme voisi olla helpottava tekijä myös kinky-piireissä mahdollisesti tapahtuneiden tekojen tuomittavuuden rikosoikeudellisessa arvioinnissa.

Uhrit ansaitsevat tukea vahingoittavista kokemuksista selvitäkseen. Erittäin tärkeää on myös auttaa henkilöitä, jotka ovat rikkoneet toisen seksuaalisia rajoja ja saada tämänkaltainen toiminta loppumaan. Taustalla voi olla esimerkiksi haasteita toimintayllykkeiden hallinnassa ja sisäistettyjä ajatusvääristymiä, joilla henkilö oikeuttaa rikkovia tekojaan. Me Seritatyössä olemme valmiita auttamaan näissä asioissa.

Haluamme myös muistuttaa, että kommentoidessa esimerkiksi uhrien kokemuksia, voi syyllistyä vihapuheeseen, joka ei ole koskaan hyväksyttävää. Vihapuhe on ihmisoikeusloukkaus, jonka taustalla vaikuttavat usein ennakkoluulot ja stereotypiat esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyen.  Vihapuhe vaikuttaa haitallisesti niin sen uhreihin kuin koko yhteiskuntaammekin vahvistamalla eriarvoisuutta. Myös vihapuhe voi saada voimansa vääristyneistä valtasuhteista. Ennen kun kommentoit, pohdi vielä, mitä kommenttisi edustaa. Mitä se kertoo siitä, mikä on sinulle tärkeää?  

Minja Lappalainen & Ulla-Maaria Leskinen
Seritatyö

Tulesta sanotaan usein, että se on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kun tuli on hallinnassa, se palvelee meitä toivomallamme tavalla, lämmittää kylmää pirttiä, luo tunnelmaa tai kenties mahdollista ruoan laiton leirinuotiolla. Kun tuli ottaakin isännän paikan, saattaa suvun metsäpalsta olla pian musta ja hiiltynyt puuton alue. Seksuaalista halua kuulee aina toisinaan verrattavan tuleen. Sekin on parhaimmillaan intohimoisen nautinnon lähde, turvan ja yhteyden tuoja, lämmittävä. Pahimmillaan seksuaalisen mielihalun ottaessa sokaistun johtajan aseman, saatetaan kuitenkin ohittaa toinen ihminen, satuttaa ja luoda turvattomuutta.

Seksuaalista halua voimme määritellä monella tavalla. Osmo Kontula on määritellyt seksuaalista halua kuvaamalla sitä kirjassaan Halu& intohimo (2008; 42-43) seksuaaliseksi motivaatioksi, joka ilmenee yleensä seksuaalisen toiminnan tai nautinnon himoitsemisena. Hän määrittelee halun porttina kiihottumiseen ja seksuaalisen yhteyteen ja vuorovaikutukseen. Thomas Moore on kirjoittanut kirjassaan Seksin sielu (2010; 17-19), kuinka seksuaalisiin ongelmiin saatetaan suhtautua mekaanisesti ja unohtaa inhimillisyys ja syvyys. Hän kuvaa myös, että mikäli seksuaalinen kanssakäyminen olisi pelkästään fyysistä, ei ihmisten tarvitsisi käsitellä tunteita, erilaisia ihmisiä eikä tekojen seuraamuksia. Kehomme on kuitenkin yhteydessä tuntemuksiimme ja tunteisiimme. Yhtä mieltä molemmat ovat siitä, että jos intohimoisesta halusta tulee ahdistava pakkomielle, ei toisen tunteiden tai halun kuunteleminen mahdollistu. Ajattelen, että tällöin aito suostumus ei mahdollistu ja oma halu ikään kuin kävelee toisen yli, tekee hänestä objektin. Miksi sitten seksuaalisesta halusta voi tulla pakkomielle tai hallitsematon? Ja onko hallitsematon seksuaalinen halu se tekijä, jonka takia seksuaalisia rajoja rikotaan? Nämä ovat isoja kysymyksiä, joiden äärelle pysähdymme nyt hetkeksi.

Hallitsematon seksuaalinen halu ei ole ainoa, eikä määrittävä tekijä, jonka takia ihminen syyllistyy esimerkiksi seksuaaliväkivallan tekoon. Toisen ihmisen seksuaalisia rajoja rikkovalla henkilöllä voi olla erilaisia psykologisia tai sosiaalisia haasteita. Nykyään ajatellaan, että syyt seksuaalirikoksien taustalla löytyvät erityisesti yksilöllisistä muuttuvista riskitekijöistä ja itsesäätelyn haasteista. Taustalla voi olla esimerkiksi vaikeus hallita seksuaalisia mielihaluja, vaikeus luoda läheisiä ja intiimejä suhteita oman ikäisiin, seksuaaliväkivaltaa edistävä ajatusmaailma tai henkilö voi hakea väärin keinoin esimerkiksi hallinnan tunnetta. Motiivi voi olla seksuaalinen tai olla olematta. Motiivin tunnistaminen on tärkeää, jotta voidaan vahvistaa toisia kunnioittavien valintojen tekemistä vaihtoehtoisin toimintamallein.

Hallitsematon himo yhdistää useita riippuvuuksia ja seksi-ja pornoriippuvuuden kohdalla voidaan ajatella, että hallitsematon himo on seksuaalista. Usein takana on kuitenkin jokin psykologinen tarve, johon ihminen lähtee vastaamaan riippuvuuskäyttäytymisellä. Paula Hall on kuvannut osuvasti kirjassaan Koukussa seksiin (2019; 18-19, 25), että riippuvuudessa jonkin syvemmän tarpeen tyydyttäminen voi kulkea käsikkäin hallitsemattoman himon kanssa, ja siksi ne usein sekoitetaan toisiinsa. Seksiriippuvuudesta voi syntyä selviytymiskeino, jolla hallitaan elämää esimerkiksi helpottamalla negatiivisia tunteita. Ajan kuluessa riippuvuuden kohde ei kuitenkaan tuota enää nautintoa, vaan voi lisätä ongelmien kuormaa. Selviytymiskeinona se on kuin Punahilkka-sadun susi, joka on pukeutunut isoäidiksi. Vaikuttaa turvalliselta, mutta vie mukanaan. Se tulee oppia tunnistamaan.

Voisi siis todeta, että tärkeintä on ymmärtää, miksi himo koetaan hallitsemattomaksi, miten sitä voidaan hallita ja mihin se vastaa? Intohimo tai mielihalu eivät yksinään aiheuta rajojen rikkomista, välissä on aina ajatus ja toiminta, jonka ihminen on jollain tavalla myynyt itselleen. Joskus ihmisellä voi kuitenkin olla pelkoja toisen satuttamisesta ja riittämättömästä impulssikontrollistaan, vaikkei hänellä olisi tarvetta hallinnan- ja impulssikontrollin lisäämiseen. Tällainen tilanne voi liittyä pakko-oireiseen häiriöön. Suvanto-Witikka kuvaa Työkirjassaan pakko-oireiden hoitoon (2021; 29- 31) pakko-oireisia henkilöitä usein kilteiksi ja toiset huomioon ottaviksi, joille pahinta, mitä voisi tapahtua, olisi itsekontrollin pettämisestä johtuva väkivallan teko. Tällöin voi syntyä vääristynyt uskomus, jossa mielikuvat ja todellisuus ovat yhtä. Kontrolliyritykset vain lisäävät tällaisessa tilanteessa mielikuvien ilmaantumista ja henkilön ahdinko lisääntyy. Kontrollia on jo liikaa paikassa, jossa sitä ei todellisuudessa tarvita, vaikka mieli niin uskottelee. Suvanto-Witikan mukaan seksuaalirikokset ja etenkin lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat ehkä halveksutuimpia rikoksia, jolloin pakko-oire askaroi mielellään tämän teeman parissa. Kyse ei kuitenkaan tällöin ole halusta, vaan pakko-oireesta, eikä kontrollin puutteesta, vaan liiallisesta pelon herättämästä kontrollista.

Palataanpa vielä hetkeksi tuleen. Viime aikoina olemme lukeneet uutisista metsäpaloista. Oletko koskaan kulkenut palaneella metsäaukiolla? Siellä nimittäin on elämää. Kaikki ei kuole, muurahaiset kömpivät syvältä pesistään hiiltyneen aluskasvillisuuden päälle ja alkavat etsiä ravinnokseen puista tippuvia hyönteisiä. Tästä voidaan vielä jatkaa eteenpäin, tästä voidaan selvitä. Silmämme näkevät tumman maa-alueen siellä, missä ennen kasvoi upea metsä. Vahvimmat puut ovat kuitenkin jääneet pystyyn, rungoiltaan kenties hiiltyneinä, ja linnut lentävät takaisin tarkastamaan säilyivätkö pesät vai tuleeko rakentaa uusia. Pesämateriaalia voidaan joutua hakea hieman kauempaa, mutta niitä löytyy kyllä. Uusia siiveniskuja, uusia askeleita ja uusia mahdollisuuksia. Sama tuli ei voi polttaa täällä uudelleen. Samalla tavoin sama jo tehty teko ei palaa kaiun lailla takaisin, välissä on aina ihminen ja ajatus. Edessä on pitkä polku, jolla kulkija päättää mihin suuntaan askeleet vievät ja polku vahvistuu, kun sillä kuljetaan. Polku voi päättyä toisin, eikä sitä tarvitse kulkea yksin. Minä uskon valintoihin ja ihmiseen. Vanhalta paloalueelta voi muutaman vuoden päästä poimia mustikoita, luontokin päättää selvitä ja etsii tapansa. Sama selviämisen ja uusien valintojen mahdollisuus on ihmisellä. Koskaan ei tule aliarvioida mielen voimaa.

Minja Lappalainen
Seritatyö, Oulu